
Helsinki Line Dancersin rivitanssiopetukset
Helsinki Line Dancers järjestää korkeamman tason rivitanssiopetusta kaikille lajista kiinnostuneille Laakavuoren ala-asteella (Jänkäpolku 1) tulevalla kaudella joka maanantai klo 19:00 - 21:00.
Illan aikana opiskellaan yksi rivitanssi ja mahdollisesti kerrataan edellisen kerran rivitanssi. Loppuaika käytetään vapaaseen tanssiin, eli soitetaan niitä tansseja joita paikalla olevat ihmiset toivovat. Musiikkina rivitanssissa toimii kaikenlainen musiikki, eli tulet kuulemaan Country-musiikkia ja ei-Country (mm. pop) -musiikkia.
Lähtötasosi näille tunneille pitää olla jo kokenut, sillä tanssien taso lähtee Intermediate-tasosta ylöspäin joskus ollen Advanced-tasonkin tansseja.
Vaatetus tanssitunneilla on vapaa, suositeltavaa on mukavat vaatteet (esim. t-paita ja housut) sekä mukavat kengät joissa tanssia (kenkien tulee toki olla sisätiloihin sopivat kengät). Mustapohjaiset kengät jotka jättävät lattiaan jälkiä EIVÄT ole sallittuja. Koulu siivoaa lattiaan tulleet jäljet ja veloittaa siivouksesta jälkikäteen. Juomapullo on myös hyvä olla mukana.
Ohjaajana toimii tunnettu lajihahmo, Mikael Mölsä (kuvassa), jolla on opetuskokemusta jo yli 25 vuoden ajalta lajin parista. Mikaelin opetustyyli on energinen ja mukaansatempaava ja oppilaat viihtyvät hänen tunneillaan.
Kertamaksu on 7,5 euroa per ilta. Myymme myös 10-kerran kortteja niitä haluaville. Maksutavat ovat MobilePay tai tilisiirto. Valitettavasti liikuntaeduilla ei voi maksaa tunteja.
Ensimmäistä kertaa paikalle saapuva: jos ovi ei ole auki tullessasi, soita numeroon +358505480217 ja ovi tullaan avaamaan sinulle.
Lisätietoja opetuspaikasta löydät täältä.
Tunneilla opetetut tanssit tullaan listaamaan tänne.
Jokin asia askarruttaa vielä mieltäsi? Ota yhteyttä meihin yhteyskanaviemme kautta (suosittelemme sähköpostia). Vastaamme viestiisi kun vain ehdimme.
Mitä ON rivitanssi?
Rivitanssi on tanssi, joka sai alkunsa Eurooppalaisista hovitansseista joista laji siirtyi Amerikkaan jossa se jalostui paremmin tunnettuun Country-musiikkiin tanssittavaan muotoonsa. Suomeen laji rantautui vuonna 1993, jolloin Mika Nurmisen johdolla alkoi rivitanssin Suomen valloitus. Vuosituhannen vaihteessa rivitanssi koki seuraavan ison muutoksen kun muut musiikkilajit kuten latino-musiikit ja irlantilaismusiikki tulivat lajin pariin. Pian myös muut musiikkilajit, kuten kymppitanssimusiikit ja hiphop, tulivat tutuiksi rivitanssijoille.
Nykyään rivitanssi on kaikkien tanssilajien sulatusuuni ja lattialla tapaa muista tanssilajeista tuttuja kuvioita kuten moonwalkkeja, batucadoja, curved feathereita, running maneja ja muita omien lajiensa ominaisia kuvioita. Musiikillisesti rivitanssi kattaa yksiselitteisesti kaikki musiikkilajit ja kappaleet joissa on vain jotenkin loogisella rakenteella oleva rytmi. Rivitansseja on varovaisella arviolla tällä hetkellä maailmassa yli 200.000 kappaletta joista suurimmalla verkkosivulla, Copperknobissa, on noin 165.000 kappaletta.
Tässä esimerkki yksinkertaisesta rivitanssista. (linkki aukeaa YouTubeen)
Tässä esimerkki keskivaikeasta rivitanssista. (linkki aukeaa YouTubeen)
Tässä esimerkki haastavasta rivitanssista. (linkki aukeaa YouTubeen)
